Vaikuttavasti Ekona
Vuoden 2021 alusta alkaa nuorten kasvua ja osallisuutta tukeva hanke, jossa teemana on ekologisuus ja kansainvälisyys. Hanke on suunniteltu kolmivuotiseksi.
Hankeen tavoitteena on edistää nuorten paikallisen vaikuttamisen ja osallisuuden mahdollisuuksia aktivoiden nuoria tarkastelemaan kotikuntansa ja lähiympäristönsä ekologisia valintoja ja ideoimaan uusia ratkaisuja. Teemoihin haetaan myös kansainvälisiä vivahteita edistäen nuorten kohtaamismahdollisuuksia omalta kotisohvalta käsin ja nuorten ehdoilla edistettävillä projekteilla. Nuorten osallisuus- ja vaikuttamismahdollisuuksia edistetään hankkeessa ekologisuus- ja kierrätysteemoilla. Tavoitteena on, että nuoret muodostavat käsitystään siitä, miten paikallistasoilla toimimiseen voi vaikuttaa ja toimia myös globaalisti. Tavoitteena on hankkeen avulla tarjota kansainvälisen toiminnan mahdollisuuksia alueemme kylissä ja kunnissa, joissa tämä toiminta on vähäistä.
Hankkeen tavoitteena on myös sitouttaa nuoria toimimaan osana yhteiskuntaa oman lähiympäristönsä ekologisuuden selvittämisen ja parantamisen teemalla. Nuoret tutustuvat omassa kotikunnassaan tehtyihin ekologisuusvalintoihin ja tarttuvat havaitsemiinsa epäkohtiin. Nuoret aktivoituvat tarkastelemaan lähiympäristössä olevia vaikutusmahdollisuuksia ja löytävät keinoja vaikuttaa omaan lähiympäristöönsä. Tavoitteena on, että nuoret päätyvät vuoropuheluun ja yhteiskehittämiseen oman kotikuntansa päätöksentekijöiden ja virkamiesten kanssa löytäen ekologisempia ja kestävämpiä ratkaisuja poikkihallinnollisesti.
Hankkeen toiminnot tarjoavat nuorien tärkeäksi kokeman ekologisuuden ympärille erimuodoissa toteutettavaa harrastustoimintaa. Tämä harrastustoiminta kohdistuu vähiten harrastavalle nuorten ikäryhmälle (pääasiassa 13-18 -vuotiaille) tarjoten paikallisia harrastamisen mahdollisuuksia, myös etäharrastamisen mahdollisuus huomioiden. Harrastusmuotoina tarjotaan kurssimaista ja työpajamaista toimintaa, joihin nuorten on helppoa sitoutua kausittaisesti. Nuorten harrastamisesta tehdään näkyvää kaikille avointen PopUp –tapahtumien muodossa.
Hankkeen tavoitteena on edistää nuorten elämänhallintataitoja, työelämävalmiuksia ja yrittelijästä asennetta 4H arvojen mukaan.
Hankeen rahoittaa Aluehallintovirasto