Kesä täynnä tekemistä livenä ja etänä!

12.5.2020



ILMOITTAUTUMINEN ALKAA 14.5.2020

Lisätietoa ja toiminnan esite

 

Ampun 4Hn kesä täynnä tekemistä livenä ja etänä

Ampun 4H -yhdistys on poikkeusoloista huolimatta saanut tarjolle monipuolisen kesätarjonnan. 

- Haluamme tarjota kivaa ja hyödyllistä tekemistä poikkeusoloista huolimatta. Kesälomia pidetään normaalista aikataulusta poiketen eikä reissusuunnitelmia ole. Kesän järjestäminen on monelle vanhemmalle nyt hankalaa ja tähän haasteeseen tarjoamme helpotusta uusilla toimintatavoilla, kertoo Ampun 4H -yhdistyksen toiminnanjohtaja Hanna Simola


Tarjolla on nyt ensimmäistä kertaa kesätoimintaa etänä. Kerran viikossa tarjolla on kesäkerhoa kokkailu-, puuhailu- ja eläinteemoilla. Koronatilanteen ohjaamana kevään kerhotoiminta päädyttiin toteuttamaan loppuun etänä toteutettuina 4H -kotikerhoina. Tuo kokemus oli niin onnistunut, että yhdistyksesä päätettiin kehittää toimintaa myös kesätoimintaan. 
 

- Kiitos kun järjestätte etäkerhoja. En tykkää osallistua tavallisiin kerhoihin, mutta etänä tämä on tosi hauskaa! Kertoo kevään kerhotoiminnasta saatu palaute. Palaute onmyöskertonut, että nyt osallistumaan ovat päässeet sellaiset lapset, jotka eivät pääse kulkemaan normaaliin kerhotoimintaan.

 

Kesällä on tarjolla uutena kokeiluna viikon kestäviä etäleirejä. Leirillä tavataan virtuaalisesti päivittäin vaihtaen mm. kuulumisia. Koko päivää ei suinkaan vietetä koneella, vaan tapaamisten välissä suoritetaan ohjaajan antamia kivoja tehtäviä mm. askartelun, uutistentekemisen ja luontotehtävien merkeissä. Kesätoimintaan voi osallistua myös Ampun 4H:n toiminta-alueen ulkopuolelta. 
 

Koululaisille järjestetään toimintaa myös perinteisinä päiväleireinä. Toiminnalle haasteen asettavat poikkeusolojen suositukset ja hygieniakysymykset. Ne otetaan haltuun toimimalla mahdollisimman paljon ulkona ja ryhmäkokoja pienentäen. 
 

Etäkerhot ja leirit tarjoavat monipuolista puuhaa suoraan kotiin, myös maksuttomasti! 

Ampun 4H:n kesätoiminta ja ilmoitautuminen osoitteessa https://ampu.4h.fi/leirit/