Ruokakoulu Orimattilassa 2-5.8

6.8.2021

Tällä viikolla meillä Ampun 4h:ssa pyöri ruokakoulu, tukikohtana oli jokivarren koulun kotitalousluokka. Tänä vuonna teemana oli lähiruoka

Maanantaina keskustelimme lähiruuasta, mistä sitä löytää ja mitä se on, ja millaista lähiruokaa meillä Orimattilassa tuotetaan. Kävimme lähikaupassa kalatiskillä tutkimassa myös mistä kala päivän ruokaamme oli tullut.

Tiistaina saimme mahtavan vierailijan Valkilan viljatilalta joka kertoi meille kauran viljelystä ja sen matkasta ruokapöytäämme. Saimme myös maukkaita maistiaisia kotiin vietäväksi iltapäivällä saimme hienon tilaisuuden päästä tutustumaan Varpion puutarhaan ihan paikan päälle, se jäi monelle viikon kohokohdaksi!

Keskiviikkona teimme ruokakoulukassit kangaspainannalla, joita voi sitten ylpeänä kantaa koulun alkaessa. tutkimme myös ruokiemme hintoja kaupassa, mitä mikäkin maksaa ja miksi. Suunnittelimme toki myös torstain viimeisen päivän ruuat ryhmittäin.

Torstaina saimme tutustua ampun 4h:n Nuorten ekotoriin kehräämöllä, ja uudet kassit tulivatkin tarpeeseen kun päivän päätteeksi kannoimme sekä herkut kotiväelle että kirppislöydöt kotiin.

Parinakin päivänä piipahdimme myös aurinkomajalla mehulla, se oli sopivasti matkan varrella.

Kiitos kaikille osallisille, viikko oli opettavainen ja ihana, ja tästä on hyvä jatkaa syksyyn.
Laura Helviö