Tartu 4H-kesätyöhaasteeseen. Sponsoroi ysiluokkalaiselle kesätyö!

22.1.2020




4H:N KESÄTYÖHAASTE: YRITYS, SPONSOROI YSILUOKKALAISELLE KESÄTYÖ OMALLA PAIKKAKUNNALLASI!

Suomen 4H-järjestö haastaa tänä keväänä isot ja pienet yritykset sponsoroimaan peruskoulun yhdeksäsluokan päättäville kesätyöpaikkoja omilla paikkakunnillaan. Myös paikallisyhdistys Ampun 4H on mukana haasteessa ja houkuttelee mukaan yrittäjiä Orimattilassa, Myrskylässä ja Pukkilassa.  

Yritys pääsee mukaan haasteeseen 400 euron lahjoituksella. Sen turvin yksi ysiluokkalainen nuori saa kahdeksi viikoksi kesätyöpaikan paikallisen 4H-yhdistyksen kautta. Ampun 4H –yhdistys työllistää nuoria paikallisten ikäihmisten avuksi ja paikalliseen nuorisotyöhön.

Lahjoittava yritys saa kiitokseksi tunnisteen, jonka avulla voi kertoa olevansa mukana tukemassa nuorten työllistämistä. 

“Uskomme että toiminta-alueeltamme löytyy vastuullisia ja nuorten hyvinvoinnista kiinnostuneita yrityksiä ja yrittäjiä, joilla on halua tukea nuorten työllistymistä ja mahdollisuutta työkokemuksen hankkimiseen”, sanoo perhevapailta takaisin työn ääreen palannut toiminnanjohtaja Hanna Simola, Ampun 4H-yhdistyksestä.

“Nuoret joutuvat tekemään jo yläkoulussa valintoja tulevaa työuraa ajatellen. Haluamme nostaa kesän 2020 kynnyksellä ikänsä puolesta tärkeässä taitekohdassa olevan ryhmän eli ysiluokkalaiset. Nuorena hankittu työkokemus voi auttaa eteenpäin, tukea opintojen loppuun saattamista tai jopa ehkäistä syrjäytymistä”, sanoo 4H:n kehityspäällikkö Anu Parviainen

Kesätyö on nuorelle usein ensimmäinen kosketus työelämään. Kesätyössä opitaan työelämätaitoja ja työ kasvattaa nuorta vastuuseen. Karttunut kokemus vahvistaa nuoren itsetuntoa ja voi tukea myös uravalinnassa. 

4H on nuorille vastuullinen työnantaja. Palkkaus on työehtosopimuksen mukaista, ja jokainen nuori perehdytetään tehtävään. Olemme sitoutuneet vastuullisen kesätyön periaatteisiin.

Kesätyö voi muuttaa nuoren koko elämän. Yritys tai yrittäjä, ota vastaan 4H:n kesätyöhaaste ja tue yhdeksäsluokkalaisia nuoria työelämän alkumetreillä. Varmistetaan yhdessä, ettei yksikään nuori jää ilman työkokemusta. 


Mukaan voi ilmoittautua nettilomakkeella Suomen 4H-liiton verkkosivujen kautta www.4h.fi/kesätyöhaaste tai olemalla yhteydessä Ampun 4H-yhdistykseen: 0400 418 761, ampu(a)4h.fi