Aaro tutustumassa työelämään
8.3.2017
Hei, olen Aaro Simola 13v. ja käyn seitsemännettä luokaa pääskytien ylä-asteella. Tässä artikkelissa kerron työpäivästäni TETissä, Aikaikaisempaa kokemuta 4h työstä minulla ei ollut, kuin 4h kerhon osalta.
Päiväni alkoi leimaamalla 4h yritystyökirjoja ja esitteitä. Seuraavaksi sain tyhjentää tiskikaapin, jonka jälkeen leimasin vielä lisää 4h yritystyökirjoja ja esitteitä. Kun kaikki 4h yritystyökirjat ja esitteet oli leimattu, osallistuin toimiston siistimiseen ja uuden tietokoneen päivittämiseen. Kun kone oli päivitellyt loppuun, niin lähdimme kohti Lapinjärven nuorisotilaa. Nuorisotilalla autoin taikina-valkosipulivoirullien tekemisessä, jonka jälkeen hengailin sohvalla ja kyselin 4h-yritysmahdollisuuksista. Päivä päättyi klo 18:00 kun tapahtuma loppui.
Päivän aikana opin, että 4h:lla on muutakin toimintaa, kuin 4h kerho ja itse koin mielenkiintoisena 4h työn kaikin puolin. Uutta puolestaan oli toiminnan laajuus.